Kirjoittaja Sammy 10.07.20 klo 08:40:02
Kilpavarustelua
Autoista poistettiin kaikki lasit turvallisuussyistä, mutta kaksi pleksisuojaa lisättiin konepellin takareunaan estämään tiestä nousevien kivien ja roskien kulkeutumista kabiiniin. Autojen alkuperäiset sisustukset purettiin käytännössä kokonaan pois ja turvallisuuden nimissä niihin rakennettiin pehmustetut turvakehikot.
Kierroslukumittarina käytettiin SC/Ramblerin vakiota Sunin valmistamaa 8000rpm asti yltävää mittaria. Jokaisen auton lattiaan kardaanitunnelin päälle asennettiin Halda Rallye -matkamittari, joka näytti ajetun matkan kymmenesosamailin tarkkuudella sekä myös matkaan käytetyn ajan. Kartanlukijalla oli muistio etäisyyksistä kymmenesosamailien mukaisesti, joiden perusteella pystyttiin suunnistamaan reitillä. Autoihin asennettiin myös 44 gallonan (= n. 167l) turvatankit (bladder fuel cell), sekä kaksi Nascar-tyyppistä pikatäyttöputkea. Myös Coleman “cooler” täynnä Gatoradea kiinnitettiin turvakehikkoon.
Kaikkiin autoihin laitettiin katolle tehokkaat lisäkaukovalot ja Rodney Hallin ohjastamaan numero 80:een vielä erilliset lisävalot keulalle maskin eteen. Kaikkien kymmenen auton katolle lisättiin myös vilkkuvat punaiset majakat, jotka oli helppo erottaa pimeässä. Autoissa oli alla Good Yearin ”Pikes Peak” -renkaat takana (nelivedoissa myös edessä) sisärenkailla varustettuna ja pultattuna kiinni Motor Wheel of Detroitin valmistamiin peltivanteisiin. Pohjaa/runkoa vahvistettiin asentamalla keulasta aina vaihdelaatikon tai jakolaatikon taakse asti ulottuva heavy duty -pohjapanssari.
Turvakehikko on asennettu, mutta penkit puuttuu vielä
Gatoradella täytetty Coleman “cooler” kiinnitettynä turvakaareen.
Lisämittarit kojelaudan alla ja kytkinrivi lisättynä kojelautaan radion paikalle. Alkuperäinen Sun -merkkinen kierroslukumittari oli riittävä tarkoitukseensa
AMC:n tavaramerkiksi muodostuneeseen puna-valko-siniseen väritykseen maalattujen SC/Ramblerien painoksi muodostui lopulta 3,140 paunaa (=n. 1425kg) eli melko lähelle vakiopainoa (2994 lbs = n. 1358 kg). Poistetun sisustuksen ja lasien paino siis vastasi osapuilleen lisätyn turvakehikon ja pohjapanssarin painoa. 30 tunnin kilpailu tarkoitti sitä, että osa matkasta taitettiin öiseen aikaan, jolloin ainoastaan ajovalot ja katolle asennetut lisäkaukovalot valaisivat ajoreittiä.
Autoihin lisättiin isot turvatankit ja Nascar-tyyppiset polttoaineen täyttyöputket. Kuvassa etualalla ilmeisesti ”Muuli”
Päämekaanikko Jim Wright tarkastamassa yhtä Nascar-tyyppistä polttoaineen täyttöputkea. Hän siirtyi Baja-projektin jälkeen Dan Gurneyn leipiin ja jatkoi autojen rakentamista myöhemmin Indy-autojen parissa
Akku sekä bensapumppu (tankki oli jaettu puoliksi, oma linja/pumppu molemmille puoliskoille(?)) oli siirretty takapenkin paikalle
Toinen päämekaanikko Buck Hewson esittelemässä pyöräkotelon kokoa suurentamisen jälkeen
Riisuttu sisustus, etualalla Halda Twin Master -matkamittari kasvot etumatkustajaa, eli tässä tapauksessa suunnistajaa kohden. Erikoisena yksityiskohtana valkoinen vaihdekepin nuppi.
Huomaa automaatin shifteri. Tämä voisi olla auto numero 170, Creanille rakennettu takavetoinen automaatti.
Rodney Hall istumassa autossa numero 80. Huomioitavaa on, että alkuperäinen kierroslukumittari kelpuutettiin sellaisenaan kaikkiin autoihin. Penkit lainattiin jostain pakettiautosta, kuten oli tehty esimerkiksi Hemi Darteissa ja Cudissa vuonna 1968
Alustaa suojaamaan lisättiin heavy duty -pohjapanssarit. Pakoputket reititettiin täysin uudelleen.
Hunter Floyd ja Rodney Hall nojailemassa ”Muuliin” eli autoon numero 80. Tämä oli ainoa auto, jossa oli lisävalot myös keulalla.
PR-päällikkö Wilson Springer vasemmalla ja tallipäällikkö Bill Rohrbacher oikealla A.I.R:n huoltoauton vieressä. Jopa huoltoauton kyljessä talli on nimetty James Garnerin mukaan. Taustalla näkyy yksi SC/Ramblereista.
Rohrbacher omisti suuren auto- ja kuorma-autokorjaamon Hemetissa ja oli hyvin merkittävä henkilö off-road -piireissä.
Autoista poistettiin kaikki lasit turvallisuussyistä, mutta kaksi pleksisuojaa lisättiin konepellin takareunaan estämään tiestä nousevien kivien ja roskien kulkeutumista kabiiniin. Autojen alkuperäiset sisustukset purettiin käytännössä kokonaan pois ja turvallisuuden nimissä niihin rakennettiin pehmustetut turvakehikot.
Kierroslukumittarina käytettiin SC/Ramblerin vakiota Sunin valmistamaa 8000rpm asti yltävää mittaria. Jokaisen auton lattiaan kardaanitunnelin päälle asennettiin Halda Rallye -matkamittari, joka näytti ajetun matkan kymmenesosamailin tarkkuudella sekä myös matkaan käytetyn ajan. Kartanlukijalla oli muistio etäisyyksistä kymmenesosamailien mukaisesti, joiden perusteella pystyttiin suunnistamaan reitillä. Autoihin asennettiin myös 44 gallonan (= n. 167l) turvatankit (bladder fuel cell), sekä kaksi Nascar-tyyppistä pikatäyttöputkea. Myös Coleman “cooler” täynnä Gatoradea kiinnitettiin turvakehikkoon.
Kaikkiin autoihin laitettiin katolle tehokkaat lisäkaukovalot ja Rodney Hallin ohjastamaan numero 80:een vielä erilliset lisävalot keulalle maskin eteen. Kaikkien kymmenen auton katolle lisättiin myös vilkkuvat punaiset majakat, jotka oli helppo erottaa pimeässä. Autoissa oli alla Good Yearin ”Pikes Peak” -renkaat takana (nelivedoissa myös edessä) sisärenkailla varustettuna ja pultattuna kiinni Motor Wheel of Detroitin valmistamiin peltivanteisiin. Pohjaa/runkoa vahvistettiin asentamalla keulasta aina vaihdelaatikon tai jakolaatikon taakse asti ulottuva heavy duty -pohjapanssari.
Turvakehikko on asennettu, mutta penkit puuttuu vielä
Gatoradella täytetty Coleman “cooler” kiinnitettynä turvakaareen.
Lisämittarit kojelaudan alla ja kytkinrivi lisättynä kojelautaan radion paikalle. Alkuperäinen Sun -merkkinen kierroslukumittari oli riittävä tarkoitukseensa
AMC:n tavaramerkiksi muodostuneeseen puna-valko-siniseen väritykseen maalattujen SC/Ramblerien painoksi muodostui lopulta 3,140 paunaa (=n. 1425kg) eli melko lähelle vakiopainoa (2994 lbs = n. 1358 kg). Poistetun sisustuksen ja lasien paino siis vastasi osapuilleen lisätyn turvakehikon ja pohjapanssarin painoa. 30 tunnin kilpailu tarkoitti sitä, että osa matkasta taitettiin öiseen aikaan, jolloin ainoastaan ajovalot ja katolle asennetut lisäkaukovalot valaisivat ajoreittiä.
Autoihin lisättiin isot turvatankit ja Nascar-tyyppiset polttoaineen täyttyöputket. Kuvassa etualalla ilmeisesti ”Muuli”
Päämekaanikko Jim Wright tarkastamassa yhtä Nascar-tyyppistä polttoaineen täyttöputkea. Hän siirtyi Baja-projektin jälkeen Dan Gurneyn leipiin ja jatkoi autojen rakentamista myöhemmin Indy-autojen parissa
Akku sekä bensapumppu (tankki oli jaettu puoliksi, oma linja/pumppu molemmille puoliskoille(?)) oli siirretty takapenkin paikalle
Toinen päämekaanikko Buck Hewson esittelemässä pyöräkotelon kokoa suurentamisen jälkeen
Riisuttu sisustus, etualalla Halda Twin Master -matkamittari kasvot etumatkustajaa, eli tässä tapauksessa suunnistajaa kohden. Erikoisena yksityiskohtana valkoinen vaihdekepin nuppi.
Huomaa automaatin shifteri. Tämä voisi olla auto numero 170, Creanille rakennettu takavetoinen automaatti.
Rodney Hall istumassa autossa numero 80. Huomioitavaa on, että alkuperäinen kierroslukumittari kelpuutettiin sellaisenaan kaikkiin autoihin. Penkit lainattiin jostain pakettiautosta, kuten oli tehty esimerkiksi Hemi Darteissa ja Cudissa vuonna 1968
Alustaa suojaamaan lisättiin heavy duty -pohjapanssarit. Pakoputket reititettiin täysin uudelleen.
Hunter Floyd ja Rodney Hall nojailemassa ”Muuliin” eli autoon numero 80. Tämä oli ainoa auto, jossa oli lisävalot myös keulalla.
PR-päällikkö Wilson Springer vasemmalla ja tallipäällikkö Bill Rohrbacher oikealla A.I.R:n huoltoauton vieressä. Jopa huoltoauton kyljessä talli on nimetty James Garnerin mukaan. Taustalla näkyy yksi SC/Ramblereista.
Rohrbacher omisti suuren auto- ja kuorma-autokorjaamon Hemetissa ja oli hyvin merkittävä henkilö off-road -piireissä.