Viime syksynä ilmojen kylmetessä alkoi keittiössä liikuskella ei toivottuja vieraita, kuinkas muuten kuin ruuan perässä. No, viritinpä pöydän alle hiirenloukun. Syötiksi pala juustoa ja yön aikana nälkäinen hiirulainen oli jäänyt kuonostaan kiinni säppiin. Sama toistui yö toisensa jälkeen aina kun vaivauduin virittämään loukun. Toistakymmentä hiirtä sain näin eliminoitua, enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kunnes viikko sitten tapahtui käänne. Loukku oli viritettynä vielä aamullakin. Okei, juusto oli jo vähän kuivettunutta. Hiiret saattavat joskus olla hyvinkin tarkkoja näissä asioissa. Ei muuta kuin uutta juustoa kaupasta ja loukku vireeseen. Aamulla sama juttu, ei ollut kelvannut. Sen sijaan pöydällä soppalautasella olleet kolme keitettyä perunaa oli raahattu keittiön kaappien taakse, tai ainakin yritetty raahata, mutta jalkalista oli estänyt hankkeen. Oli se kuitenkin järsinyt osan perunoista ja jättänyt odottamaan uutta ruokailukertaa.
Onkohan tässä tapahtunut oppimisprosessi? Hiiri on nähnyt liian monen sukulaisen menettävän henkensä juustonhimossaan ja päättäneen että "minähän en moiseen juustoon koske." Tai sitten kyseessä on poikkeusyksilö, joka vaan sattuu pitämään perunasta ja inhoamaan juustoa.