Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Juttua kaikesta mahdollisesta säästä elämään ja muuhun ei suoraan harrastukseen liittyvään.
kerosiini
Viestit: 223
Liittynyt: Pe Loka 01, 2010 5:51 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja kerosiini »

Eipä noissa fokkereissa ihmeellisiä vikoja oo ollut. Ton ikäsissä ei oo juuri enää edes luukkujen kittisaumavikojakaan.



Joo olikin mielenkiintoista tuo tulevan käyttöauton etsintä, kun tuntui ettei kellään ole mistään kokemusta ja nettiä selatessa kaikki autot tuntu olevan huippuja tai pommeja :) Tuossa herätti mielenkiinnon ensiksi toki hintapolitiikka ja kulutus. Yhtä kävin ajamassa ennen tuota ja oli sen verran hyvä ajaa verrattuna vanhempaan focukseen että päätin ruveta testaajaksi.



Onnistuinhan tuossa jo rikkomaan öljynsuodattinjalan muovikannen, jonka alla ite suodatinpanos lepää. En huomannut että koppaa auki ruuvetassa se osuu ahtoputken kannattimeen ja niinpä lohkesi palasia kannen reunasta. Uus on tilauksessa ja vaihdetaan se suodatin sitten myöhemmin :P



Tämän ikäisessä foordissa on edelleen kaikkea mukavia ominaisuuksia mm. konepellin avaus on edelleen avaimella merkin takaa sekä takaluukun ja puskurin välissä oleva kolo on hyvä pitää puhtaana jos mielii takaluukkua talvella aukoa.




Avatar
hentpe
Viestit: 2981
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2003 4:22 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja hentpe »

Laiton sulle sähköpostia.
kerosiini
Viestit: 223
Liittynyt: Pe Loka 01, 2010 5:51 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja kerosiini »

Laiton sulle sähköpostia.



Ahhahahhah aloin jo miettimään että mihinkähän osoitteeseen se meni ja mitä asiaa koskien, nyt hetken heräiltyäni tajusin. Kiitos informaatiosta! :)
sillu
Site Admin
Viestit: 2153
Liittynyt: La Joulu 21, 2024 8:53 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja sillu »



Focus meni vaihtoon kun syttyi ABS/Airbag-valo, oli muuten kolmas Ford putkeen jossa näin. Joten tämä jäi viimeiseksi Ford-hankinnaksi tässä perheessä, tontilla on toki vielä se Escort, jossa sama valoprobleema.



Tilalle tuli A4 eli ABS/Airbag-valot tuli vaihdettua Check engine -valoihin :P Tässä ei toki pala (vielä).



V*ttu näiden valojen kanssa..
faikku66
Viestit: 323
Liittynyt: Ma Loka 24, 2005 6:45 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja faikku66 »

Fairlanella alkutalvi ja helmikuun alusta ajelut suoritettu American STW:llä.Ei vilku valot,eikä pottuile anturit ;).
Avatar
KK
Viestit: 2965
Liittynyt: Pe Tammi 24, 2003 9:27 am

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja KK »

Multa kyllä puoltoääni Focuksille, me ajeltiin kolmella noin kolmesataa tonnia ilman murheita, olivat tosin suht uusia pelejä.

Tossa Sirkun nykyisessä bemarissa on takuuseen vaihdettu joku anturi pakoputkistosta, yx katkaisija kuskin ovesta ja nyt menee kuskin penkinlämmittimen kunnostukseen. Saattaa seuraava auto olla focus...

Sierrassakin jotain pientä 30-vuotiaan vaivaa ollut, vaan niistähän selviää itse.
kerosiini
Viestit: 223
Liittynyt: Pe Loka 01, 2010 5:51 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja kerosiini »

Vasta reilu 3000km ajellut tuolla mk2,5 focuksella, mutta ihan hyvältä on vaikuttanut. Ainoa miinus puoli on se, että tuolla ei saa vetää minkäänlaista kärryä. Perehdyin asiaan vasta sen jälkeen kun olin koukun asentanut. Eli jos laillisesti haluaa tuommosella kärryä vetää niin välttäkää nuita Econetic malleja :-[
Avatar
hentpe
Viestit: 2981
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2003 4:22 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja hentpe »

Juu, kyllä....Econeticillä ei saa vetää kiloakaan ja sama koskee myös tiettyjä Mondeon Econetic malleja sekä Fiestaa ja KA:ta.
Avatar
Jeep-Ukko
Viestit: 1737
Liittynyt: Ma Helmi 12, 2007 8:01 pm
Paikkakunta: Kuopio

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja Jeep-Ukko »

Audi lähti maailmalle.



Nyt olisi käyttöautona Jeep GrandChero -96

Erittäin "luotettavalla" 2.5l VM-dieselillä  :P



Saattaa jopa tuollainne VAG-konsenin 2.5 V6, joka Audissa oli, olla parempi kuin VM, mutta katsotaan nyt, ja ehkä tulee tääkin myyntiin tässä, kunhan vähän fiksailen pikku juttuja.



2011, noin 70 tkm sitten, on 4000 euron kuittia, kansi remontista...

Tai siis juu. Nyt tsrkemman työ selostuksen luin. Nokka-akseli remonttia, jonka takia kannetkin ollut irti. Eli ei varsinaisesti kansi remonttia. Myyjä höpötteli kansi remontista ja en tarkemmin kuittia lukenut. Ei muuta loppu tulosta, olisin joka tapauksessa autokaupan tehnyt.
sillu
Site Admin
Viestit: 2153
Liittynyt: La Joulu 21, 2024 8:53 pm

Minkälaisia käyttökindereitä teillä on?

Viesti Kirjoittaja sillu »

Fairlanella alkutalvi ja helmikuun alusta ajelut suoritettu American STW:llä.Ei vilku valot,eikä pottuile anturit  ;).



Toi on noita kovien äijien touhuja, mää oon nörtti.. ::)
Vastaa Viestiin