Wagoneer hyytyi kesken lautan noston. Vähän kummastuttaa, että mikä siihen nyt tuli, kun eihän Jeepit hajoile.
Ensin ajattelin, että siitä loppui bensa, kun perä oli ylämäkeen ja tankissa ei ollut bensaa kuin kymmenen litraa.
Tankkasin lisää, mutta bensa ei tunnu nousevan kaasuttimelle, vaikka
sähköpumppu hurisee auton alla.
Irroitin bensaletkun kaasuttimelta ja kun painoin letkut pään muovipulloon, jossa oli bensaa, niin letkusta vaikutti tulevan ilmaa pumpun käydessä.
Seuraavaksi lainasin naapurilta veneen bensakannun letkuineen ja kun liitin venekannun bensaletkun bensapumppuun, niin bensaa alkoi tulemaan konehuoneen päästä letkua sähköpumpun pumppaamana. -Vähän vaisusti, mutta ei kai tuommoisesta sähköpumpusta nyt niin paljoa tule uutenakaan, kun ei mikään ruiskuauton pumppu ole kyseessä. Tuolla venekannu-virityksellä Jeepin pitäisi nyt toimia. En vain kerennyt enää kokeilemaan, kun pimeä yllätti.
Eli vika on nyt todennäköisesti paikallistettu bensatankkiin, sen lähtöön tai puolen metrin bensaletkun pätkään tankin ja pumpun välillä. Ulospäin kaikki näyttää olevan silmämääräisesti tarkasteltuna kunnossa.
Minua mietityttää se, että miksi auto lähtee monen kuukauden seisomisen jälkeen ensimmäisellä käyntiin ja vasta puolen tunnin ajon jälkeen alkaa horimaan ilmaa ja hyytyy.
Ja se mietityttää, että jos bensapumppu haukkaa ilmaa, kun bensa loppuu, niin jaksaako tankin päällä oleva pumppu imeä bensan tankista. -Ilmeisesti jaksaa, kun letkusta tuli kuitenkin ilmaa pumpun käydessä?
Missähän tuossa nyt sitten olisi todennäköisin vikapaikka? Itse veikkaisin tankin sisällä olevaa imuputkea, mutta kun en ole kurkannut koskaan Wagoneerin tankin sisälle, niin en tunne tarkemmin imuputken rakennetta, eikä Googletus oikein tällä yhteydellä onnistu.
Vinkkejä kyselen siitä syystä, että murtuneen kylkiluun kanssa tekee pahaa maata auton alla ja ajattelin, että jos jollain olisi kokemusta vastaavasta viasta, niin voisi päästä vähemmällä ryömimisellä.
Auton tiedoista sen verran, että -78, 360+TH400 tekniikka ja korin ja rungon välissä korotus, joka antaa hieman työskentelytilaa tankin ja korin väliin.