Re: AMC Euromeet 2026 - Hokksund, Norja 14-16.8.2026
Lähetetty: Su Elo 30, 2026 8:51 pm
Norjan Euromeetissä tuli käytyä ja olihan hauska reissu. Itse lähdin jo tiistai-iltana matkaan ja kiertelin menomatkalla hieman auto-ja autoiluaiheisia nähtävyyksiä Ruotsissa ja Norjassa. Samalla sai ajella pienempiä teitä pitkin, niin oli paljon leppoisampi lasketella menemään verrattuna moottoritiellä pommittamiseen.
Perjantai-iltana kurvailin sitten Hokksundiin tapahtuma-alueelle. Paikka oli erinomainen, mökit oli siistejä ja järjestelyt toimi hyvin. Lauantaina aamulla ohjelmassa oli Cruising, jonka määränpäänä oli "Norsk Motorhistorisk Senter". Hieno paikka, jossa paljon vanhaa roinaa sekä autoja. Iltapäivällä leirintäalueella oli sitten autonäyttely. Laskin pikaisesti, että olisko paikalla ollut joku 40-50 autoa.
Itselle silmiinpistävää oli ehkä Ruotsalaisten autojen määrä, niitä ei nimittäin kovin montaa kappaletta ollut. Onneksi paikallisia oli kuitenkin hyvin liikkeellä, niin katseltavaa riitti.
Suurin osa lähti sunnuntaina kotiin, itse jäin vielä sunnuntaiksi Hokksundiin ja starttailin maanantaiaamuna nokan kohti kotia. Toki ihan suorinta reittiä en ajellut kotiinkaan, vaan kurvailin Tukholmaan vasta keskiviikkoiltana iltalaivaan. Hieman reilu 2000 km tuli ajettua, eli eihän tuo ollut pahakaan.
Tuossa kuvasaastetta. Ensiksi matkalta Oslon kupeesta EAC Car History Center, jossa runsaasti myös kerhon merkkistä kalustoa. Paikkaa pitää Eight Amcars Club, joka keskittyy "unohdettujen" Amerikkalaisten automerkkien kalustoon. Museosta ei siis löydä Cadillaceja tai Fordeja, sen sijaan merkit kuten esimerkiksi Nash, Kaiser, Studebaker, Rambler, Hudson, Henry J tai Packard ovat hyvin edustettuina.
Museon työntekijät oli innoissaan kun kurvasin Ramblerilla pihaan.
Kyselivät olinko menossa Euromeettiin, ja siellähän museon heppuja näkyikin sitten paikanpäällä Hokksundissa.
https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/T ... 14.8.2026/

Ja tuossa sitten läjä kuvia itse Euromeetistä:
https://tapahtumakuvia.kuvat.fi/kuvat/T ... 16.8.2026/

Ensivuonna Euromeet on sitten Ruotsin Simrishamnissa, joten sinne siis!