AMCCF Forum

Sen jälkeen saavuimme Paanajärvelle, tai oikeastaan Paanajärveltä itään lähtevän Oulankajoen rantaan, jonne laitoimme teltan pystyyn. Yöllä näimme komiat revontulet ja seuraavan päivän vietimme veneilemällä Paanajärvellä luonnonsuojelualueen oppaan kanssa. Kävimme noin 16 km päässä olevalla Mäntykoskella. - Veneretkeen vierähti aikaa noin kuutisen tuntia.





Paanajärven leiri.





Yölliset revontulet ja Otavan tähtikuvio.





Matkalla Mäntykoskelle.





Mäntykoskella.





Vanha Suomen ja Neuvostoliiton välinen rajalinja erottuu vielä hyvin Paanajärvellä. Tämä länsi-itäsuuntainen järvi kuului ennen sotia Suomelle, lukuunottamatta järven itäpäätyä.

     Illalla kylvimme luonnonsuojelualueen saunassa ja katselimme taas hienoja revontulia taivaalla. Ilta vierähti nuotiolla yli puolen yön, jonka jälkeen nukkumatti vei meidät mukanaan höyhensaarille.

     Pari vuorokautta kului nopeasti Paanajärvellä ja siellä olikin mukavaa viettää aikaa, ajamatta Jeeppiä juuri lainkaan. Paanajärvi oli ihan kelpo vierailupaikka, mutta mitään erikoisen hienoa se ei tarjonnut. Ehkä alueen hienous olisi paljastunut, jos olisimme olleet siellä pidempään ja käyneet esim. patikoimassa lähimaastossa.

- Mutta hyvä näinkin. Matkaan oli mennyt jo reilusti enemmän lomapäiviä kuin olimme arvioineet ja paluumatkalle oli lähdettävä, sillä loman loppu häämötti edessämme  ja arkiset työt kutsuivat taas.





Perinteinen sauna puukiukaineen. Pesuvesi piti kantaa Oulankajoesta.

Syntisestä Mikestä vastottiin synnit pois saunan lauteilla.

"Belomorskis sanoi Eemeli "; ja perjantaina 11.9. oli lähdettävä paluumatkalle. Ajoimme Muurmanskin valtatietä Belomorskiin, jossa yövyimme hotelli Gandvikissa. Hyvä hotelli, vaikkakin ravintolan ruokalista oli puutteellinen. Eli listallla oli paljon hyviä annoksia, mutta todellisuudessa tarjolla oli vain niistä muutamia. Tuntui kuin olisimme olleet 80-luvun Neuvostoliitossa. – Votkaa oli kuitenkin riittävästi tarjolla.





Jeepit yöpyivät hotelli Gandvikin pääoven edessä.

Pois lähtiessä kävimme pikaisesti ihmettelemässä kivikautisia kalliomaalauksia. Maalaukset näyttivät liian hyviltä ja epäilys siitä, etteivät ne olleet aitoja, jäi kalvamaan mieltämme.





Tämän tyyppisiä kalliopiirroksia eri aiheista oli alueella useita. Niitä kannattaa käydä katsomassa, jos sattuu lähistölle. Patikointi alueelle virkistää mukavasti autossa istumisen vastapainoksi.





Äänisen rantaa Karhumäessä.



Ajoimme Karhumäen kautta yöksi Petroskoihin, kun Muurmanskin valtatie veti niin hyvin. Eräällä huoltoasemalla tuli luoksemme juttelemaan muutaman hengen valkovenäläinen maasturiporukka. Heillä oli upouudet UAZ:t ja he ihmettelivät Jeeppejämme. Halusivat, että otamme heistä kuvan Jeeppien kera. Sopihan se meille, mukavaa porukkaa kun olivat. 

Petroskoin iltakävelyllä päädyimme Otto-Ville Kuusisen patsaalle Äänisen rantaan. Olin viimeksi käynyt patsaalla joskus 90-luvun loppupuolella ja silloin pimeyden turvin tehnyt  ”Jean-Pierre Kuselat ” patsaan juureen.  - Enää en kehdannut, liekö ujous iskenyt vai patsaan ympäristön valaistus pelottanut. Samassa hotellissa yöpyi myös suomalainen prätkäporukka. Olivat tulleet jotain endurokisaa katsomaan. Vaihdoimme heidän kanssaan muutaman sanan yömyöhällä.





Äänisen rantavahti, - Otto-Ville Kuusisen patsas.

Viimeisen yömme Venäjän puolella vietimme Käkisalmen hotelli Kexholmissa. Hotellin ravintolassa söimme todella hyvän illallisen ja palanpainikkeeksi otimme olutta - ja tietenkin votkaa. Hotellia voi  hyvillä mielin suositella, - hyvä palvelu ja hyvä ruoka, sekä siistit huoneet.





Maukas illallinen hotelli Kexholmissa.





Käkisalmen linna.



Lyhyt vierailu Käkisalmen linnassa ja sen jälkeen ajo Viipurin kautta kotiin. - Matka oli tehty ja hauskaa oli. Bensiiniä paloi noin 450 litraa ja matkamittariin kertyi 2900 km. Pieniä murheita lukuunottamatta Jeepit toimivat hyvin.





Pakoputkessa paukkuu, - puolan johto poikki samalla tavalla kuin Cherossa matkan alkutaipaleella.





Minne ajetaan ?.





Viipurin linna näyttää aina yhtä komealta, oli sitten isäntinä suomalaiset tai venäläiset. Onneksi venäläiset ovat ymmärtäneet linnan arvon ja suorittaneet restaurointeja ja korjauksia vuosien varrella. Linnassa on myös museo, jossa kannattaa vierailla.



Paljon jäi kertomatta, paljon jäi kuvia pois tästä kertomuksesta, -mutta toivon-, että reissun hyvä fiilis välittyi tämän stoorin lukijoillekin.

Kiva tarina varmasti hienosta reissusta, kiitos.

Kiitos hienosta tarinasta.



Millaset jokamiehenoikeudet tuollapuolen on?

Entäs rajavyöhykeluvat, tarviiko?



Värtsilän seudulle, olisko ollu sitte Karjalan alueelle, lupalapunsaanti kesti yli 2 kuukautta.

Oli haettava venäjänkielisenä. Ystävällinen kaupanpitäjä onneksi avusti.

Tarvii vaan melkosesti ennakoida reissua tuolla byrokratialla.

Terve !

En osaa sanoa onko Venäjällä millaisia "virallisia jokamiehenoikeuksia". Maastossa saa ajaa ja teltassa yöpyä, mikäli ei tee sitä selvästi kielletyllä alueellla tai toisen tontilla, niin olen ymmärtänyt. Eli siis melko vapaata toimintaa.

Joskus yritimme hommata rajavyöhykelupaa, kun sunnittelimme reissua Hylkysyrjään, mutta ei se meiltä onnistunut Suomesta käsin tai Venäjälläkään. Kävimme siellä sitten omin luvin. Tulkitsimme rajavyöhykekylttiä siten, että pitää todistaa henkilöllisyys kysyttäessä ja meillähän oli aina passit ja viisumi povitaskussa.

Harvemmin lupaa kysellään. Toisaalta olisi hyvä tietää, mitkä ovat seuraamukset luvatta rajavyöhykkeellä liikkumisesta, jos rajamiehet pysäyttävät. Viime syksyn Venäjän reissulla pääsin rajavyöhykkeelle, kun sitkeästi tolkutin olevani menossa hotelli Gardarikaan, mikä sijaitsi vyöhykkeellä. Rajamiehet taisivat kyllästyä kyselemään, kun en venäjää ymmärtänyt, eivätkä he taas englantia puhuneet.



T. Jari

Hieno tunnelma kyllä välittyi. Tekee ihan itelläkin mieli lähteä reissuun. :)

Moro !.

Tervetuloa mukaan ensi kevään tai syksyn reissuun !. Onko sinulla maastoautoa ?.

T. Jari