Tuosta takahelmat "kuntoon" jutusta aiheen saaneena, kysynkin, että mitä mieltä olette yleensäkkin uretaanin käytöstä autoissa esim.  äänieristeenä?

Yleensähän useimmat tuomitsevat moiset toimet, koska uskomus on vahva että ruostuttaa auton piloille.

Mutta onko kokemuksia, ehjään, ruosteettomaan autoon tehdyistä toimenpiteistä?

Joskus 80 luvun alussa, nuorena kloppina, sahasin kuplavolkkarista katon irti, niin c-pilareissa oli uretaanin oloista ainetta.
Muualta kotelorakenne oli vähäisen ruosteen peitossa, mutta uretaanin alla oli kirkaspelti.

Kupla oli vm.72, olikohan uretaania vielä keksittykään, tehtaan laittamalle aine kuitenkin vaikutti.

Kyllä näissä nyky vehkeissä on jos jonkin moista uretaanista tehtyä palikkaa ja tyynyä ympäri autoa mut ei ne oo koskaan ruutattu suoraan kiinni peltiin. Syy on pitkälti just tuo korjaamisen mahdottomuus sekä tuuletuksen estyminen. Monet kotelorakenteethan suunnitellaan tuulettuviksi. Ne ongelmathan yleensä syntyy siinä vaiheessa, kun tuuletus ja/tai veden poistuminen estyy likaantumisen tai vääränlaisen pinnoittamisen takia.
Kyllä minä jättäisin uretaanin raksa miesten ja tuunaajien materiaaliks. Tietysti omaansa saa jokainen kokeilla mitä lystää mutta väitän että puhdas ja tuulettuva kotelorakenne kestää pisimpään korroosiota vastaan.

Citroen GS:ssä on 70- luvulla käytetty uretaania takaluukun yläosan kotelossa. Ainakin 70- luvun lopun geesut oli kovia ruostumaan melkein joka paikasta. Joissain tapauksissa takaluukun yläosa on ruostunut puhki juuri siitä kohtaa mihin uretaania on ruiskutettu, mutta on jäänyt tarkemmin tutkimatta, oliko uretaani pellissä kiinni, vai oliko tässäkohtaa onkalo, johon kosteus kondensoitui.
Äänieristyksen lisäksi siitä on käsittääkseni se etu, että se pitää ilmassa olevan kosteuden pois pellin pinnalta, siis siltä osin kun se on pellissä kiinni.

Ainakin noissa konttiperäisissä, kun takaluukun avaa kostealla kelillä, saattaa sen sisäpuoli olla aivan märkä varsinkin jos auto on seissyt käyttämättä.