...ja kutsuvat mukaan rentoa porukkaa liittymään letkaan. Suuntana Rukajärven seutu ja majoitus omatoimisesti teltassa. Tutkimme Jatkosodan aikaisia kenttävartioasemia ja vietämme mukavia iltoja nuotion ääressä voimajuomien kera grillaillen lihaa ja makkaraa. Reissusta kiinnostuneet voivat lähettää yv:n. niin kerromme lisätietoja matkasta.
Terv. Jari ja Mikko.

Propuskat täytettiin hyvissä ajoin ennen rajaa.
Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Värtsilän raja-asemalla oli lievää jonoa, mutta suht`nopeasti pääsimme passitarkastukseen.Autoja tarkastaessa rajamiehet huomasivat minun kamerakopterin ja siitä alkoikin selvitystyö. Molemmat Jeepit määrättiin tarkempaan syyniin erilliseen rakennukseen. No,rajamiehiä ei kuitenkaan kiinnostanut muu kuin autossani ollut kopteri ja he lähtivät selvittämään sen tuontia Venäjälle.
Aikaa ja tupakkaa paloi. Siirryimme rakennuksen sisälle, jossa Mikko joutui kuulusteluun minun torkkuessa ja odottaessa omaa vuoroani ruuvipenkkiin.
Yllättäen yksi rajamiehistä tuli luokseni kyselemään hinausköyttä. Olin hieman ihmeissäni; tarkoittiko hän hinausköyttä vai hirttoköyttä kävi mielessäni.
Asia kuitenkin selvisi, kun hän vei minut yhden suomalaisen kaverin luo,jonka autosta oli loppunut bensiini tarkastuspisteessä. Lisäksi kaveri oli katkaissut akillesjänteensä työntäessään autoaan eteenpäin. Näin ollen hän ei myöskään pystynyt kävelemään, muuten kuin kahden rajamiehen tukemana. Rajamiesten kehoituksesta hyppäsin auton rattiin akillesjänteensä katkaisseen miehen istuessa repsikan paikalle. Yksi suomalainen auto hinasi meidät lähimmälle huoltoasemalle ja ajoin auton tankki täynä takaisin tarkastuspisteeseen.
En tiedä miten loukkaantunut kaveri pääsi takasin Suomeen, mutta Mikko oli selvinnyt kuulusteluista. Saimme myös tietää, että kopteri pitää viedä takaisin Suomeen ja minun on käytävä rajamuodollisuudet uudestaan läpi tullessani takaisin.
Eipä siinä muu auttanut. Jeepin keula kohti Suomea ja mietin minne kopterin jättäisin. Keväällä olin yöpynyt hotelli Joessa ja soittaessani sinne, sain luvan viedä kopterin heille säilöön. Iso kiitos hotelli Joen ystävälliselle henkilökunnalle.
Jonot olivat prosessin aikana rajalta hävinneet ja pääsin rajamuodollisuuksista nyt nopeasti läpi. Mikko oli jo ajanut ensimmäiseen yöpymispaikkaamme hotelli Gardarikaan. Minä saavuin sinne n. klo 21 aikoihin. Päivä oli pulkassa ja muutaman oluen jouduimme juomaan kerratessamme päivän tapahtumia.
Seikkailu oli alkanut  .

Hieno ja mielenkiintoinen kertomus kuvineen...! 
Kiitos!

Joku oli jättänyt "läjät" Suistamoon Jänisjärven itäpuolitse vievälle hiekkatielle.

Hieman ränsistynyt Suistamo-kyltti.

Karhumäessä näimme venäläisittäin rakennetun matkailuauton  .


Karhumäen rautatieasemarakennus näytti taasen elintasosiiven saanneelta muumitalolta.

Vuonna 1941 suomalaisten hyökkäys pysäytettiin Äänisen rantaan. Nimettiin kaupunkeja kuten Äänislinna ja Karhumäki. Karhumäkeä myös linnoitettiin venäläisten vastahyökkäyksen varalta. Rautatieaseman eteläpuolella sijaitsevalle kukkulalle kaivettiin runsas määrä luolia, pst- ja konekivääriasemia, taisteluhautoja jne.. Ne ovat vielä tänäkin päivänä matkailijoiden nähtävinä. Mikko laittaa kuvia niistä.

Moro !
Tervetuloa vaan mukaan ja ei muuta kuin hopihopi FSJ-kauppaan...

t. Jari

Sunnuntaiaamu valkeni kaikesta huolimatta ja Karhumäessä oli paljon nähtävää.  "Kauneudestaan" kuuluisa kauppahalli on pakollinen kohde; erittäin edustava neukkuarkkitehtuurin ilmentymä aivan kaupungin keskustassa.


11.9.2016 Karhumäen kauppahalli kaikessa komeudessaan

Matka jatkui sitten kaupunkin laitamilla olevalle kukkulalle , josta löytyy tosiaan suomalaisten jatkosodan aikana rakentamia luolia ja niihin liittyviä varustuksia. Kohde oli hieman vaikea löytää ja perille johtaa kuoppainen ja paikoitellen jyrkkäkin metsäautotie, jossa hidas 4-vetokin on hyödyllinen, että ei riko paikkoja autossa.

Ensimmäisenä kukkulan tyveltä löytyi iso luola, jossa kuulemma on pidetty diskoiltojakin; ei kyllä meille tullut hirveää hinkua alkaa tanssia siellä.


11.9.2016 Iso ja pimeä luola, jonka alkuperäinen tarkoitus ei auennut meille

Kukkulan päältä löytyi sitten lisää luolaston osia ja niihin liittyviä varustuksia.


11.9.2016 Arvoituksellinen aukko


11.9.2016 Tykin mentävä aukko


11.9.2016 Konekiväärin mentävä aukko


11.9.2016 Näkymä kukkulalta Äänisen rantaan, taustalla Karhumäki-Äänislinna rautatie

Päivästä oli (tietämättämme) tulossa pitkä, ja oli oikeastaan onnekasta, että jatkoimme matkaa pohjoiseen heti alkuiltapäivästä. Elimme luulossa, että Kalevalaan oli vain 250 km, mutta navigaattori paljasti totuuden - 400 km. 


11.9.2016 Matka jatkui M18 -tietä, oikeammin R21 -tietä nykyään, Kalevalan risteykseen

Kalevalaan menevä tie oli kyllä päällystetty, mutta sen kunto heikkeni koko ajan, mitä pidemmälle M18-valtatie jäi taaksemme.  Parin kymmenen kilometrin päästä oli aika pysähtyä ostoksille pieneen kylään.  Palatessani ostoksilta Jarin Jeepin konepelti oli auki ja Jari kertoi, että meidän olisi hidastettava vauhtia; moottorin oikean kumityynyn pultit olivat kadonneet ja toinen korvake oli joutunut antamaan periksi Venäjän kuoppaisilla teillä. 


11.9.2016 Moottorin kumityynyn pultit kadonneet ja korvake vääntynyt

Hätä oli kuitenkin aiheeton, koska paikalle osui venäläinen troikka eli "asentajaryhmä", joka oli nauttinut pidempään jotain lientä ja ystävälliseen sävyyn aloimme saada ohjeita venäjäksi siitä, mitä meidän tulisi tehdä.

Minä otin keskustelijan ja kuuntelijan roolin ja pidin seuraa tälle känniporukalle, samalla kun Jari taikoi varaosista jonkin pultin ja mutterin, ja sai lopulta moottorin kiinnitettyä edes yhdellä pultilla oikealta puolelta runkoon.


11.9.2016 Venäläinen asentajatroikka iloitsee Jarin kanssa yhteistyöstä ja avunannostaan Jarille

Riemu oli suunnaton korjaustyön valmistuttua ja samalla asentajakolmikko poistui omiin askareihinsa saunaan, ja meidän matka Kalevalaan sai jatkua. Yllättävät lisäkilometrit ja tienvarsiremontti aiheuttivat sen, että olimme vielä kaukana Kalevalasta ja hämärä alkoi myös laskeutua.

Kolmen tunnin ja 130 km:n kouppaisen ja pimeän ajon jälkeen saavuimme sitten lopulta perille Uhtuaan eli Kalevalaan Hotelli Weltiin, josta olimme etukäteen varanneet huoneen.  Onneksi ravintolakin oli vielä auki ja keittiö toiminnassa, niin että söimme tukevan illallisen ennen nukkumaan menoa.


11.9.2016 Pieni lasi olutta palkitsi pitkän ajopäivän

Yllätykseksemme olut oli loppunut ravintolasta, mutta onneksi muita juomia, kuten vodkaa, oli saatavana rajoituksetta.  Omasta takaa meillä oli kuitenkin hieman olutta, jolla saatoimme palkita itseämme pitkästä, mutta onnistuneesta ajopäivästä.

Silmät painuivat helposti umpeen ajatellessamme seuraavan päivän mahdollisia edesottamuksia.

😂😁😀😀😁😂
Vanha kunnon YYA-henki....mitään ei ymmärretty...mutta kaikki sujui kuin elokuvissa. Troikan neljäntenä jäsenenä pyöri hetken aikaa auton ympärillä n. 50 v. nainen, joka oli miltei yhtä tinassa kuin miehetkin. Pyysi meiltä vielä ruplia viinan ostoon. Hilpeää porukkaa keskellä aikamoista köyhyyttä, ainakin siltä tuo kaikki näytti.

Hybridijeep, - poltaa bensaa ja heinää...

Opettelimme karjalankielen alkeita opastolpasta.


Rengaskorjaamo Kalevalan kylässä.


Veikeä venäläinen vekotin.


Venäläistä vesihuoltoa.


Siisti halkopino oli ladottu pyöreän tornin muotoon.

Hotelli Welt veloitti n. 60 euroa 2-hengen huoneesta sisältäen illallisen ja aamiaisen 2 hengelle.  Aamu oli harmaa ja ruplat olivat vähissä, joten oli etsittävä pankki.  Säästöpankki löytyi sitten Kirgisiasta lähtöisen olleen torimummon sujuvalla englanninkielisellä opastuksella - Venäjä on täynnä yllätyksiä ihmeteltäväksi.  Pankissa menikin sitten lähes puolitoistatuntia jonottaessa, olisikohan ollut eläkkeiden tai muiden avustusten maksupäivä, tai sitten oli vain normaali maanantaiaamun ruuhka.

Eurot vaihtuivat lopulta rupliin ja niin jatkoimme tutustumista Kalevalan nähtävyyksiin (kuten Jari edellä kertoikin).  Elias Lönnrot kävi täällä Uhtualla "itkettämässä" karjalaismummoja, ja siitä muistona on laatta erään aitan seinässä.


12.9.2016 Tässä aitassa Elias Lönnroth yöpyi joskus v. 1836 - ilman Jeeppiä

Likopään alueelta Kuittijärven rannasta löytyi myös muuta mielenkiintoista katseltavaa autoharrastajille.


12.9.2016 Pulla-UAZ:in keula ja 80-luvun Volgan perä

Viimeiseksi ennen seuraavaa etappia, tankattiin vielä autot ja jerrykannut.  Ja tietty Jari varmisteli moottorin kiinnitystä vielä ennen lähtöä - kalevalaiselta huoltamolta löytyi erilaisia pultteja ja muttereita.


12.9.2016 Onnellinen Jeeppimies kiristelee pultteja ja hampaitaan huoltoaseman pihalla

Matka jatkui Jyskyjärvelle - Vienan Karjalan Venetsiaan.  Lyhyt päivämatka n. 150 km taittui lepppoisasti, josta kolmannes asfaltilla, toinen kolmannes hyvällä hiekkatiellä, ja viimeinen kolmannes kauhealla hiekkatiellä (vähintään 100 PIM eli perseeseen iskua minuutissa). Perillä sitten odotti kyllä varsin hieno ja mielenkiintoinen Jyskyjärven kyläyhteisö; täällä puhuttiin välillä karjalankieltäkin. Ja Jyskyjärvi on kuuluisa monista silloistaan, sekä autoille että pelkästään patikoijille.


12.9.2016 Puinen silta monine silta-arkkuineen Tsirkka-Kemijoen yli

Emme olleet varanneet mitään majoitusta etukäteen, koska sellaista ei netistä löytynyt, mutta kyselemällä selvisi, että "Timofejev majoittaa" - piti vaan löytää Timofejev.


12.9.2016 Majoitusta etsimässä rantapenkereeltä tähyillen

Ajamalla Tsirkka-Kemijoen pitkulaisen saaren rantapenkereellä pientä kuoppaista ja mutaista tietä eteenpäin aivan tien loppuun löytyi sitten kelomökki ja kelosta rakennettu omakotitalo.  Kelomökistä tuli ystävällinen Galina-rouva alias Tuulikki, joka tarjosi meille koko 200m2 kelomökkiä käyttöömme - ei ollut vaikeaa suostua tarjoukseen.


12.9.2016 Tuulikin "mini-hotelli" Jyskyjärvellä

Asetuttuamme aloillemme mökkiin lähdimme kauppareissulle jalan.  Ylitimme joen riippusiltaa pitkin, ja saavuimme meteorologisen havaintoaseman viereen kylän raitille.  Kauppa n:ro 9 lupasi paljon suurella mainoskyltillään, mutta totuus paljastui pian; ovet oli lukittu - lopullisesti.


12.9.2016 Kauppa n:ro 9 oli suljettu - lopullisesti

Ei hätää, siirryimme toiselle puolelle Sovetskaja Ulitsaa, jossa kauppa n:ro 2:n ovi oli lupaavasti auki.  Varustelu siellä oli ihan kohtuullinen ja saimme lähes kaikkea, mitä olimme etsimässäkin, paitsi maitoa.  Myyjätär oli myös hieman takakireä, kun kuvasin juomahyllyjä, mutta hymy irtosi lopulta, kun ostimme niitä juomia kassikaupalla.


12.9.2016 Maito oli loppunut, mutta muita juomia oli runsaasti edelleen tarjolla kauppa n:ro 2:ssa

Jostain syystä kauppa n:ro 2 jakoi kantokasseiksi erään suomalaisen kaupparyhmittymän muovipusseja.


12.9.2016 Ei mikään Kassi-Alma


12.9.2016 Toinen onnellinen kassien kantaja ylittää Tsirkka-Kemijokea

Ilta oli jo hämärtymässä ja oli oikein mukavaa saunoa mökissä, syödä hyvää itse valmistettua ruokaa ja nauttia vuolukivitakan suomasta lämmöstä.


12.9.2016 Tuulikin kelomökki oli hyvin varusteltu ja viihtyisä

Ja tietenkin kuuntelimme radiosta venäläistä AM-asemaa illan ratoksi, ennenkuin uni tuli.

(KLIKKAA VIDEOTA)

Ilta-ateria oli maukas; naudan sisäfilettä, perunaa, suolakurkkua,kurkkua, suolasienisalaattia, sipulia, paprikaa ja jälkiruoaksi hilloja fariinisokerilla höystettynä.

Aurinkoisena pakkasaamuna Tsirkka-Kemijoki oli peilityyni.

Kosteat hiekkatiet kuraavat Jeepin kyljet

Lähtöaamuna Jeepit olivat kohmeessa. Pakkasyö oli jäädyttänyt tuulilasin vesipisarat. Jeepit kuitenkin käynnistyivät moitteetta ja saavutettuaan käyntilämpötilansa oli aika sanoa näkemiin Jyskyjärvelle ja suunnata kohti Ondajärveä.


Jeepit kohmeessa.

Mini-Hotelli Tuulikin yhteystiedot


Lähdimme ajamaan kohti etelää ja kohti  Kostamuksesta Muurmanskin valtaväylälle johtavaa itä-länsisuuntaista asfalttitietä. Asfalttitielle päästäksemme oli meidän rytyytettävä normikuoppaista hiekkatietä pari tuntia. Muutamia autoja tuli vastaan, - jopa yksi suomalainen tukkirekkakin.
Asfalttitie oli myös kuoppainen, mutta kuitenkin pystyimme ajamaan normi 80km tuntinopeudella. Teimme pikaisen tankkauksen ja ruokaostokset ja suuntasimme Rukajärven kautta Ondajärven kylään. Hiekkatie Rukajärveltä Ondajärven kylään oli positiivinen yllätys,- niin kunnoltaan kuin alkukilometrien maisemien osalta. Kulkihan tie aivan Rukajärven rannan tuntumassa.
Vajaan tunnin kuluttua saavuimme Ondajärven kylään. Aika oli täälläkin pysähtynyt. Erään talon pihaan oli parkkeerattu outo kulkine, nimesimme sen suokiitäjäksi, kun emme muuta keksineet.

Suokiitäjä


Kylä oli äkkiä kierretty ja oli aika siirtyä telttamajoitukseen, - entisen kenttävartion pihapiiriin. Matkaa sinne oli n. 15-20 km ja tienkunnosta ei ollut etukäteistietoa muuta kuin, "että sinne menee tieura".

Mistä meinasit tuommoisen hankkia ?.

t.Jari

Hämmästyttävää, että tuollainen löytyy Suomesta !.

Ondajärven länsirannalla oli useita kenttävartioita, joita Jatkosodan aikana miehitti 14. Divisioonan joukot. Meidän leirimme sijaitsi Korpilahdenniemen eteläkärjessä. Eteläkärjen kenttävartion nimi oli Pitkä, Lasta, Hai tai Häkä. Nimeä vaihdettiin vihollisen hämäämiseksi tai joukkojen vaihtuessa. Alueelta löytyi korsun jämät, joka nyt oli pyhitetty kaatopaikkakäyttöön sekä juoksuhautaa ja ampumapesäkkeitä. Myös yksi selkeä tykkiasema havainnoitiin, ampumasuunta itään, Ondajärven selälle. Metallinpaljastin ei tällä kertaa löytänyt muuta kuin ruosteisia peltipurkkeja juoksuhaudan pohjalta.
Jouluna 1943 tällä alueella sattui ikävä lottien sieppaus. Lotat olivat tulleet tämän kenttävartion kautta ja jatkaneet matkaa jäätä pitkin kohti etelää, suuntana eteläisimmät kenttävartioasemat. Pahaksi onneksi venäläisten partio onnistui sieppaamaan lotat vangiksi. Mukana olleet kaksi suomalaista sotilasta ammuttiin. Lotat selvisivät vankeudesta ja palasivat sodan jälkeen vankienvaihdon yhteydessä Suomeen.

Kiuas antoi hyvät löylyt.


Venäjällä, kuten Amerikassakin kaikki on suurta. Mahtava tatti !.


Kuutamosta saimme nauttia aina puoleenyöhön saakka.


Puolenyön jälkeen telttakangas alkoi ropista ja se merkitsi sadetta. - Ja sitä riitti seuraavalle päivällekin.

Suurella mielenkiinnolla seurannut taas tätä tarinaa. Olen yrittänyt samalla hiukan hahmottaa missä päin reissunne menee. Jos näillä retkillänne osutte Nuasjärven (nyk. Kroshnozero) rantaan Kotsuran kylään, niin sinne aikanaan isoisä sotareissullan jäi 10./JR 60 matkassa.

Retken reitti on piirtynyt tähän leikkimieliseen karttaan.

Meinasinkin kysyä jossain vaiheessa onko reitistä kartta kuvaa...

Ei niin kauhean hyvin ole nuo venäjän teiden numerot/nimet ja paikannimet tiedossa.
Mukavan lepposan oloinen reissu ollut.

Terve !. Tuo ilmatorjuntatykki tai - konekivääri voisi olla valistunut arvaus, sillä paikka oli mäen harjanteella.
Samanlaisen olen nähnyt Taipaleenjoen alueella, tosin tasamaastoon sijoitettuna.
T. Jari

Torstaiaamu oli harmaa ja kostea, teki mieli viipyä teltan lämmössä, jota kamina oli koko yön suonut.


15.9.2016 Aamu alkoi harmaana teltassa - Jarin ihmehärveli ilmansekoittaja kaminan päällä

Löysin huussireissulla Jarin hyttyskarkoittimen polulta, ja ihmeteltiin, että miten se sinne oli joutunut.  Aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan maastoa, ja heti leirin ulkopuolelta löytyi korsun jäänteet hirsineen ja juoksuhautoja.  Heti kohta tapasimme kenttävartion rippeet - ketun.


15.9.2016 Kenttävartion rippeet juoksuhaudassa

Kettu osoittautui järkyttävän kesyksi, ja vietti aikaansa pari seuraavaa päivää leirissämme nauttien myös ruoan tähteistämme.  Toivoimme vain, että karhut eivät olisi omineet samoja tapoja.

(KLIKKAA VIDEOTA)
15.9.2016 Kettuvartio - öinen vorommeko ?

Oli ilmeistä että tämä kettu oli myös vienyt ruokapöydältä Jarin hyttyskarkoittimen, mutta hylännyt sen huomattuaan, että sitä ei kannattanut syödä.

Meillä oli lapio ja metallipaljastin mukana retkellämme kenttävartion asemiin.  Kyllähän siellä oli rautaa ja muutakin metallia, mutta enimmäkseen säilyketölkkejä ja piikkilankaa.  Yhdessä kohtaa lapiolla maata sohaistessani alkoi sihistä, jolloin poistuin kiireen vilkkaa tulosuuntaan enkä jäänyt ihmettelemään, mikä suhinan aiheutti.  Myös kyseisestä paikasta n. 10 metrin päässä juoksuhaudan edessä oli jonkun ihmisen kepeistä ja nauloista kyhäämä pieni kolmion muotoinen aitaus - se rajasi sisälleen maan alle jotain, mihin metallinpaljastin myös reagoi.  Sen verran on tarinoita kuultu ja youtubeakin katsottu, että emme lähteneet tonkimaan tuotakaan kohtaa sen enempää.  Tunnettu tosiasia on kuitenkin, että suomalaisetkin joukot miinoittivat asemiaan joutuessaan vetäytymään niistä jatkosodan lopulla.

Palasimme siis tyhjin käsin leiriin - tosin olimme “kartoittaneet” tämän kenttävartion, johon selvästi oli kuulunut tykki ja konekivääri.


15.9.2016 Päivän seuralainen tonkimassa nuotion pohjaa

Aiemmin ajaessamme niemen kärkeen, emme havainneet mitään signaalia puhelimissamme, mutta leirissä oli yllättäen yksi kohta parissa puussa, joiden oksalla kuso kulki jotenkin; ristimme tuon kohdan “Kenttäpostitoimistoksi”.


15.9.2016 Kenttäpostitoimisto - leirin paras kohta tekstailla ulkomaailmaan

Säätiedotus oli luvannut sadetta täksi päiväksi, mutta aamun kosteuden jälkeen ilma oli kyllä vain pilvinen ja kuiva.  Pohdimme lounaallakin, että ovatkohan karhut täällä yhtä seurallisia kuin tuo meidän kettukaverimme.


15.9.2016 Jeeppien keulat valmiina kohti Suomea - jos vaikka Venäjän kaksipäinen karhu yllättäisi

Illalla makoisan saunan jälkeen loihdimme taas ison nuotion, jonka loimussa tutkailimme leirin laitamia, josko siellä kiiluisi ketun silmien lisäksi jotain muutakin (kauhutarinan ainesten kehittelyä).


15.9.2016 Näkymä leiriin nuotion loimussa

Kolme yötä vietimme kenttävartiossa ja joka ilta kettu oli vieraanamme. Syötimme sille lihapullia, tonnikalaa, spaghettia ja possua.
Mikko hieman epäili, ettei pussiruokaspaghetti kelpaa ketulle. Sanoin siinä tapauksessa soittavani Knorrille ja kertovani ;"että teidän pussiruoat ovat niin huonoja, ettei niitä syö kettukaan". Ei tarvinnut soittaa, kaikki kelpasi.
Kettu tuli yleensä leiriin illan hämärtyessä ja syötyään antamamme sapuskan se  siirtyi lähemmäksi meitä. Se tuli aivan nuotiopiirin läheisyyteen, hieman tulen loimotuksen ulkopuolelle ja saattoi jäädä siihen istumaan tai makoilemaan. Selvästi se halusi seurata touhujamme, - tai halusi lisää sapuskaa.
Kaljalle se oli perso. Yhtenä iltana minulta oli jäänyt oluttölkki tyhjentämättä kokonaan ja seuraavana aamuna löysimme tölkin maastosta. Se oli lytistetty ja ketun kulmahampaat olivat lävistneet tölkin hennon alumiinikuoren.
- Kännistä kettua emme kuitenkaan nähneet...

Lauantai ja lähtöpäivä Suomeen koitti aurinkoisena.  Leirin purku oli nopeaa verrattuna sen pystyttämiseen.


17.9.2016 Autot pakattuina - valmiina vetäytymään kenttävartiosta

Jeepit möyrivät mutaisen ja vetisen metsäautotien

(KLIKKAA VIDEOTA)

sekä mutaisen pellon halki takaisin entiseen Korpilahden kylään.

(KLIKKAA VIDEOTA)

Samuli Paulaharjukin oli täällä käynyt v. 1900 ja maininnut kylän matkakertomuksessaan “Matkamuistelmia Karjalan kankailta”: Korpilahti isonlainen kylä Ontajärvenrannalla. Useimmat talot suorassa viivassa tien vieressä. Järven rannalla monilukuiset aitat ja verkkohuoneet. Olemme yötä Lukin talossa, jossa hupaisa isäntä meille yläpirttiin ruoat itse laittaa ja siellä meitä syödessä, juodessa palvelee.
Jaa-a, ei ollut Lukin talosta eikä muistakaan taloista mitään jälkeä.  Ainoastaan risti heinikossa muistutti elämästä joskus aiemmin; oliko tuossa hautausmaa vai mahdollisesti tsasounan paikka.



17.9.2016 Risti ja Jeeppi Korpilahden (Коргуба) entisessä kylässä

Matka jatkui Kostamukseen, siellä tankkaus ja sitten pikainen ajo Vartiuksen raja-asemalle.


17.9.2016 Taival Kostamuksen ja Vartiuksen välillä

Vartiuksessa oli pari autoa jonossa ennen meitä.  Täällä muodollisuudet Venäjän puolella rajaa olivat taas hieman erilaiset, kuin muilla ylityspaikoilla - tarkkoja olivat, mutta myös tehokkaita.  Suomen puolella rajaa autoja myös syynättiin, mutta enemmänkin oltiin kiinnostuneita meidän reitistä ja käynnistämme jatkosodan kenttävartioissa Ontajärvellä.

Vielä ajoimme kolmisen tuntia Lieksaan, jossa yövyimme.

Kun illansuussa saavuimme Lieksaan oli pakko varmistaa Mikolta, että olimmehan varmasti saapuneet Suomeen ?. Sillä hotellia piti venäläinen pariskunta ja pizzalla kävimme ravintolassa, jonka omistajat olivat ilmeisesti kurdeja.
-Hassu fiilis !.
Venäjällä emme törmänneet muuhun kuin karhun jätöksiin, mutta onneksi Lieksassa asia korjaantui 

Kyllä pieni mutavelli tekee jeeppimiehen päivän!

Pitäisköhän sitä koittaa omaankin wagoneeriin hakea taas leima..

Jatkosodan aikana saatiin Saksasta hankittua Messerschmitt Bf-109 hävittäjälentokoneita. Koneet olivat loistava lisäys ilmavoimien konekalustoon ja auttoivat osaltaan ratkaisevasti kesän 1944 suurhyökkäyksen torjunnassa.
Hävittäjälentolaivue 24, joka sai ensimmäiset "mersut" huhtikuussa -44 saavutti niillä yli 300 ilmavoittoa, menettäen vain 14 konetta taistelussa venäläisiä vastaan.
-Tämä kone on hienosti entisöity ja nähtävillä Utin ABC-huoltamon tuntumassa.



Meidän reissutarina&höpinä on hyvä lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin...
"That`s all folks "; sanois Nakke Nakuttaja tai kuka se oli... ?.

Moro !
Hyppää kyytiin seuraavalla kerralla. Aina apukuskille tilaa löytyy !. Tai, jos jeeppi löytyy tallista tai tallin vierestä, niin ei kun letkaan mukaan vaan !.

t. Jari

Loistavaa !.
Seuraava viikon mittainen reissumme suuntautuu ehkä samoille seuduille, tai sitten ajamme Äänisen ympäri. Tulevana keväänä teemme Tolvajärvireissun mittaisen matkan jonnekin lähialueelle .
Venäjän viisumia varten tarvitsee matkavakuutuksen, yhden valokuvan, ja passin voimassaoloajan tulee riittää vielä puoli vuotta viisumin päättymispäivän jälkeen.
-Russianexpert Helsingissä hoitaa hyvin ja nopeasti viisumiasiat kuntoon.
Laitamme hyvissä ajoin "kutsun" tänne AMC- palstalle.

t. Jari