Enemmän ja vähemmän kuoppaiset hiekkatiet kuljettavat jeeppiduoa eteenpäin. Maksa ja munuaiset lyövät kättä ja huutavat hoosiannaa jatkuvasta tärinästä johtuen. Matka käy kohden Juustjärveä, mutta aina silloin & tällöin on pakoputkeakin tienpäällä korjattava. Ei pysy pakosarjassa kiinni, ei sitten millään.


Pasi Kuikka oli päivän tunnussana. Eräällä taukopaikalla huomasimme asemasodan aikana kaatuneiden venäläisten sotureiden muistomerkin.

Muistomerkki Soutajoki


Sateen saattelemana saavuimme Jumalan hylkäämään Juustjärven kylään. Jalkaväkirykmentti 25 valtasi kylän 19. päivä lokakuuta 1941. Siellä toimi asemasota-aikana myös Kenttäsairaala 25.

Tykistö saapuu Juustjärvelle 20.10.1941


Kylän rakennuskanta näytti kerrassaan... vanhalta. Harmaat talonrähjät reunustivat kylätietä. Kylän postilaatikot olivat umpeen ruostuneet ja linja-autopysäkkikylttikin oli antautunut ruosteen raiskaukselle. Ken täällä elää ?.







https://www.google.com/maps/place/62%C2%B046'51.0%22N+33%C2%B032'45.0%22E/@62.780833,33.545833,11z/data=!4m5!3m4!1s0x0:0x0!8m2!3d62.780833!4d33.545833

Kuten JR 25 vuonna 1941, mekin jatkoimme matkaamme. " Ei oikeaan, ei vasempaan,vaan eteen eestä Suomenmaan".
-Sateen kastelema hiekkatie ropisi renkaiden alla, kun kiihdytimme jeepit "lentoon".

Elimme toivossa, että n. 20 km päässä sijaitseva Paateneen kylä tarjoaisi meille yösijan. Rauhallisesti ajaen lähestyimme Paatenetta, kun Mikko kysyy radiopuhelimen välityksellä; "Miksei sinulla ole valot päällä ? " Onhan minulla ja räplään valokatkaisijaa, mutta ei toimi lähivalot, eikä parkit. Pitkät onneksi vielä toimivat, hetken, kunnes kuulen Mikon sanovan että nyt sammui repsikan puoleinen pitkävalokin.
-Valot ei toimi, pakoputki on poikki, pitäen helevetinmoista ääntä, vettä sataa kuin Esterin perseestä, majapaikasta ei ole tietoakaan ja pimeys laskeutuisi kohta puolin, niin oma fiilis alkoi olla jo kuin Kaleon biisissä "Way Down We Go "

https://www.youtube.com/watch?v=0-7IHOXkiV8

Paateneessa eräs nuori autoileva nainen opasti meidät mökkikylään. Pahaksi onneksi taaskaan yhtään mökkiä ei ollut vapaana. Varmaan Venäjällä viikko 37 on säännöllinen lomaviikko, sillä viime vuonna havaitsimme reissullamme samanlaista puutetta majoitusmahdollisuuksissa.
Paikalle osui kuitenkin taas suomea puhuva mies. Hän soitti kaverilleen, jolla oli mökkejä n. 12 km etäisyydellä Paateneesta. Yksi mökki oli vapaana ja hän lupasi tulla noutamaan meidät n. puolen tunnin kuluttua.
Käytin puolituntia valojen tutkiskeluun ja huomasin, että molemmat parkkipolttimot ja H4 :t olivat sököjä. - Tärinä oli tehnyt tehtävänsä.
Parkkipolttimoita ei ollut mukana ja toisen H4 vaihdoin sateessa, joten minun puolestani matka voisi jatkua...

Minä vaihdan sateessa polttimoa ja Mikko istuu lämpimässä ja kuivassa autossa

"Nälkä on aina vieraanamme". Myös matkamiehet kaipasivat sapuskaa. Naudan sisäfile kanttarellisipulikastikkeella saisi kelvata...- Kanttarellit olimme ostaneet tienvarresta edellisenä päivänä.

Kanttarellisipulikastike valmistumassa


Liekitettyä naudansisäfilettä


Pöydänantimet


"Kyllä oli hyvvee..."

Jatkuu...

Moro !
Lähdepä seuraavalle reissulle mukaan !.

t.Jari

Tasan klo 22:00 "huoltomies" saapui ja ilmoitti saunan olevan lämmin. Olimme saaneet ruokailtua, joten pyyhkeet ja pesuvehkeet mukana talsimme taskulampun valossa Seesjärven rannalla sijaitsevalle rantasaunalle. -Sauna oli suhteessa yhtä komia kuin huvilakin.
Hauskana yksityiskohtana pesuhuoneen lautalattia oli reijitetty, sillä kaatoa ei ollut.

Rantasauna


Seesjärvi


Saunassa sai tuimat löylyt


Tulipesään syötettiin puut jäähdyttelyhuoneen puolelta


Reijitetty lautalattia

Saunan jälkeen nautimme hyvästä tunnelmasta ennen maata menoa. Olimme varanneet hyviä juomia iltaa varten, sillä Paatene oli matkamme "pääkohde".

Maistuisiko vielä yksi ?


No mikä ettei ?

Kun pakoputki oli taas saatu paikattua edes jonkinlaiseen kuntoon, oli aika lähteä kylille.
Vuonna 1941 Paateneen valloitti JR 4 joukot 20. päivä lokakuuta. Seesjärven rannalla sijaitseva kylä oli jäänyt venäläisiltä polttamatta ja evakuoimatta.

Paateneen taloja


Kylässä oli ainakin pari -kolme puotia ja yhdestä niistä ostimme välipalaksi rahkapiirakkaa. Kaupat olivat tyypillisiä sekatavarakauppoja,joista löytyy melkein kaikki tarpeellinen, jos ei pidä rimaa liian korkealla.
Ortodoksikirkko muutaman kilometrin päässä kylän eteläpuolella taitaa olla ainoa nähtävyys komeiden maisemien lisäksi. Sinne johti kapea tieura ja ihmettelimme pidetäänkö tietä talvisin auki,sillä kirkon katveessa sijaitsi muutamia asutun näköisiä taloja,joissa oli autot pihalla.

Syksy on saapunut


Välipala


Ortodoksikirkko oli huonossa kunnossa. Ikkunoita ei ollut ja kaikki rempsotti venäläiseen tyyliin. Vuonna 1900 rakennetun kirkon remontti oli kuitenkin alkanut, sillä sipulikupolit olivat saaneet uuden pellityksen. Sisäpuolelta lattia oli purettu. Hitaasti, mutta epävarmasti taitaa remontti edetä...

Sipulikupolin uusi pellitys



Kirkon sisälattia oli poistettu, -tai lahonnut

Mökkikylän laanilla oli UAZ:n lisäksi pari muutakin kiinnostavaa ajoneuvoa. Rujosta ulkonäöstä huolimatta, olivat kuulemma ajokuntoisia.

Telavetoinen vekotin


Parhaat päivänsä nähnyt kuorkki


"Huoltomies" kertoi, että kerran oli viisi sutta käynyt tontilla. Kolmesta vahtikoirasta yksi oli loukkaantunut suden purtua sitä päähän, mutta yksi vahtikoirista oli susille pärjännyt.

Lempeänoloinen sudenkarkoittaja


Illalla vielä syötiin ja saunottiin ja kisailtiin Paateneen mölkkymestaruudesta. Mestaruuden vei tällä kertaa alueen "huoltomies".